Kihomatoja vai toksoplasmoosi?

26.11.2011
Luultavasti ylireagoin mutta kysyn silti; kissoillamme on ollut aika sitkeä mato-ongelma ja kauhistuin kun luin netistä, että kissan sisäloiset voivat tarttua ihmiseenkin. Pesen kädet huolellisesti kissan toiletin puhdistuksen jälkeen, joten siitä ei pitäisi tarttua. Pelletti pölisee jonkun verran, voiko pölyssä kulkeutua munia suuhun? Entä kissan karvoissa, jos vaikka on ruokatarpeet pöydällä ja kissa vahingossa hyppää pöydälle? Toinen asia mistä huolestuin lukiessani sisäloisista oli kihomadot! Haluaisin mennä testiin ihan vain varmistaakseni ettei niitä ole, koska vatsani on ollut pitkään ongelmainen. Meillä ei ole lapsia, niiden vaivahan se yleensä taitaa olla. Joskus illalla ja yöllä tuntuu että takapuoli alkaa kutista mutta se voi kyllä olla psykologista kun sitä pelkää. Voiko niitä testejä tehdä labrassa vaikka varsinaisia oireita ei olisi?
Kissoilla voi olla tarttuvia tauteja. Pahin niistä on toksoplasmoosi. Madon munat (myös kihomadot tutkitaan samalla) voi tutkia ulosteen parasiittitutkimuksella helposti. Oireita ei välttämättä tarvitse olla. Tutkimuksen voi tutkia pelkästään hygienia mielessä. Peräaukon kutina sinällää on tavallinen vaiva. Yleishoitona kannattaa kokeilla perusvoidetta hyvän hygienian lisäksi.