Leikki-ikäisen ummetus

12.11.2011
Lapsemme on 2 vuoden ja 4 kuukauden ikäinen ja kärsinyt jo useita kuukausia ummetuksesta. Luumusose auttoi pitkään saamaan ulosteen ulos n. 1-2 kertaa viikossa. Mutta sekään ei enää tehoa. Viisi viikkoa sitten lapsella oli ripuli ja sen jälkeen hänellä oli kahden viikon jakso, kun vain kerran tuli pieni uloste. Tämän kahden viikon panttauksen jälkeen käytimme Microlaxia ja saimme ulos n. 20 cm ulostetta. Tämän jälkeen seuraavan kolmen viikon aikana hän on ulostanut lähinnä viikonloppuisin pieniä ulosteita. Tämän lisäksi tulee tuhrua vaippaan päivittäin. Joka ilta lapsi valittaa vatsakipua ja itkee kivusta, kun yrittää saada ulosteen tulemaan. Vatsa on turpea ja kova. Neuvolasta annettiin ohjeeksi käyttää Microlaxia ja Levolacia. Vatsaa pehmentävää Levolacia olemme antaneet 5 ml joka päivä nyt neljän viikon ajan. Ei tunnu auttavan. Viikon ajan olemme lisäksi antaneet mallasuutetta. Syö kaurapuuroa iltapalaksi ja vaihtelevia hedelmiä (ei olla annettu banaania 5 viikkoon). Ruokavalio muutoinkin terveellinen, sisältäen pastaa, riisiä, perunaa. Vaihdoimme rasvattomaan maitoon, jota lapsi juo n. 5 dl päivässä (jos juo muutaman desilitran päiväkodissa) ja lisäksi vettä n. 5 dl päivässä. Lapsi käyttää vielä vaippaa päiväkodissa, ulkona ja öisin kotona. Microlaxia olemme käyttäneet neljä kertaa. Kuinka usein sitä voi käyttää ja milloin lääkäriin? Lisäksi saimme vinkin, että Linomix pellavansiemenrouhe olisi hyvä ummetukseen. Tällä ei olla viikon käytön jälkeen huomattu olevan vaikutusta. Mitä voisimme vielä tehdä? Neuvolasta terveydenhoitaja sanoi puhelimessa, että puolikin vuotta voi ummetus kestää ennenkuin syytä tutkimuksiin. Maitohappobakteereita? Kiitos jo etukäteen vastauksesta.
Ummetus on tavallinen vaiva leikki-iässä. Jos se pitkittyy, lapsella on vatsakipuja, kasvu hidastuu tai suolen toiminta on hyvin harvaa ja kivuliasta tai jos tulee verta ulostamisen yhteydessä pitää mennä lääkärin arvioon ja tutkimuksiin. Ummetuksen hoitoon kannattaa kokeilla pehmittäviä aineita, laktuloosi ja makrogoli ovat parhaat. Jos ne ei auta pitää käyttää stimulantteja. Juohan hän riittävästi. Onko ulostamiseen tullut pelkoja? Monet 2,5 vuotiaat ulostavat mielellään vaippaan, sitäkin voi kokeilla.