Raskauden aikaisen ummetuksen hoitaminen

5.5.2008
Olen 28-vuotias raskaana oleva nainen. Kärsin ajoittain vaikeasta ummetuksesta, mutta olen huolissani lapseni turvallisuudesta enkä uskalla käyttää mitään lääkkeitä. Yritän syödä kuitupitoisia ruokia ja liikkua paljon, mutta se ei tunnu juuri helpottavan. Kaiken lisäksi kärsin melko voimakkaasta pahoinvoinnista, ja välillä on tilanteita, jolloin tuntuu, etten voi pistää mitään suuhuni. Oloni alkaa olla aika tukala. Mitä tällaisessa tilanteessa voisi tehdä?
Ummetus on tavallista raskauden aikana eikä siitä kannata kärsiä. Pahoinvointisi voi myös olla yhteydessä ummetukseen. Lääkkeitä voi raskaudenkin aikana käyttää turvallisesti. Ummetukseen käytetään raskauden aikana laktuloosia, laktitolia ja makrogolia, jos kuitulisä ei auta. Mikään em. lääkeaineista ei juuri imeydy eikä aiheuta sikiölle vaaraa tai vahinkoa.

Ummetus voi aiheuttaa vatsavaivojen ja huonon olon lisäksi mm. pukamia ja haavaumia peräaukolle, joten sen hoitaminen on tärkeää. Vauvalle parasta on hyvinvoiva äiti, jota ummetus ei vaivaa eli käy apteekista ostamassa ulostetta pehmittävää ummetuslääkettä. Jos vaiva ei helpota, paketin ohjeita seuraamalla ota yhteys neuvolaan.


Petri Pesonen
Gastroenterologian erikoislääkäri