Krooniset vatsavaivat vaikeuttavat työtekoa

Vuonna 2007 julkaistun yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan toiminnallisista maha-suolivaivoista kärsivät henkilöt menettävät työpanoksestaan vähintään yhden kokonaisen työpäivän jokaista 40-tuntista työviikkoa kohden.

Toiminnalliset maha-suoli-vaivat ovat yleisimpiä syitä toistuville poissaoloille työpaikalta. Tämä pätee myös ns. "paikallaoloihin", jolloin työntekijät ovat työpaikalla, mutta eivät pysty työskentelemään normaalisti.

Tutkimusta varten potilaat täyttivät useita kyselyitä vuoden aikana. Ärtyvän suolen oireyhtymästä, ummetuksesta, kroonisesta ummetuksesta tai toiminnallisesta ruoansulatushäiriöstä kärsivät ihmiset menettivät 10,3 työtuntia viikossa. Refluksitaudista kärsivät henkilöt menettivät 6,3 tuntia viikossa. Asteikolla, joka mittasi tuottavuuden menetystä, ärtyvän suolen oireyhtymästä ja ummetuksesta, kroonisesta ummetuksesta tai toiminnallisesta ruoansulatushäiriöstä kärsivät henkilöt saivat korkeammat pisteet kuin refluksitautia sairastavat potilaat.

"Tämä tutkimus esittelee näiden yleisten vaivojen merkittävän taloudellisen vaikutuksen,"  kertoi lausunnossaan tutkija, lääketieteen tohtori G. Richard Locke Mayo Clinic College of Medicinestä.

Tutkimuksen tulokset esiteltiin Philadelhiassa vuosittaisessa American College of Gastroenterologyn kokouksessa.  

Lähde: American College of Gastroenterology , news release, Oct. 15, 2007